14 kesäkuuta 2022

Pöllönoppa

 Paljon on puhetta ajoittain siitä kuinka asioita hoidellaan kunhan voitetaan itsensä. Itsensä voittaminen voi olla haastavaa, vaikeaa ja aivan varmasti henkisesti raskasta mutta siitä jää hyvä mieli ja tunne itsestä kasvaa mikä on tiettyyn rajaan asti hyvä asia.

Koska mielen vahvistusta tarvitsee välillä ilman älytöntä vääntämistä, olen mennyt siitä mistä pöllökin meni ;DD 

Kehitin pelin jossa voittaa itsensä aina. Otsikon mukaisesti, saanko esitellä - Sus'tuotanto presenterar-


PÖLLÖNOPPA

Itsetehty Pöllönoppa, tuotantoon tulee myöhemmin
kaikenlaisista materiaaleista viritettyjä noppia;)
Nopassa on siis jokaisella kuudella sivulla yksi (helvetin) pöllö.


Pöllönopan säännöt: Peliä pelataan pasianssin tavoin ihan vain keskenään itsensä kanssa. Sinä aloitat jonka jälkeen tulee Itsen vuoro. Ensimmäinen yhden Pöllö saanut voittaa pelin. Näin ;D

Koskaan ei ole ollut itsensä voittaminen näin helppoa, mielenhallintakeino numero Uno!!

Ei kun ihan  ikiomaa Pöllönoppaa väsäämään ja pelaamaan, aamusta heti muutama peli niin jo vain jaksaa hymyillä töissä ja tulosvastuullisuus täyttyy ennen lounasta. Virikkeelliset kanatkin muniin paremmin ja isompia munia, nih!



PuisenHeinäistä kesätiistaita,


Sus'


P.s Kaikki mahdolliset mielleyhtymät jotka johtavat erääseen Blogistanian postaaja-asukkiin, lintueläimeen ja hänen asumiskulmiinsa,  ovat viitteellisiä, hallusinatorisia sekä ihan teidän omassa mielessänne. 

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Aika näppärää kun ei tarvitse muita tuohon peliin, ja hieno pöllönoppa. (muistan kun ukkini usein pelasi pasianssia...)

Repolainen kirjoitti...

Hih... nyt on kyllä niin uniikkia uhkapeliä, että uskaltaisko noppaa heittää... tulis vielä päävoitto - hih.... Toimii näin sivusta seuratenkin - kuvan nähden... eli sai hymyilemään ja iloa jo heti aamuun!!

Sus' kirjoitti...

J: Kiitos;)
R:Se oli postauksen anoa tarkoitus hyvä Repolainen, ja siis onnistuin, bileet!! Kiitos kommentista;)

Pöllö kirjoitti...

🌞🌞
Lupaa kysymättä kehotan jokaista kehittämään Pöllönoppaa omien mieltymysten mukaan - meillä noppaan pääsisi tänään Leevi Lisko 😉😉🦎

Sus' kirjoitti...

Suosittelen kaikkia kehitysideoita!!

Värihaaste - keltainen

 Koitti kevään väreistä suosituin, puskea esiin läpi hangen!! Kohtalonsa säälityin, tunsin kuoleman hallan, aamuöisen,  vievän kaiken kasvan...