26 marraskuuta 2022

Lauantain Laulut - Kiroilusta sanoituksissa

En tykkää kiroilusta, varsinkaan sen v'***n hokemisesta, mutta yleensäkään. Biisien sanoituksissa ne menee jos on perusteltua käyttää voimasanaa, Sannin Että mitähän vittua, on siinä rajalla että joo tai ei, päädyin varovaiseen joohon. Harvoinhan niitä tulee vastaan (jos ei kuuntele underground hiphoppia, tai punkkia, tai hooceetä). Joskus jää itsellekin päälle se kiroilu, tarttuu helposti ryhmässä, silloin turvaudun kikkaan - alan sanoa esim. Voi videokuvauskalustonhoitajan viikkovapaat, sen tarttuneen sana tilalla ja eihän tuollaista jaksa kovin montaa kertaa hokea ;D Toinen on Voi Persoonallisuushäiriytyneisyyteni..(jälleen kerran, suomen kielen sijamuodot, ah ja voi, täydellistä! ;DD...R? ..heh ... :)

Ne ovat voimasanoja syystä, eli niitä päräyttäessä tarvitsee niiden tuoman voiman, adrenaliinin. On tutkittu että kiroileminen helpottaa kipuja, sain tästä esimerkin kun kiroa päräyttelin huolella kun leikkauksen jälkeinen haava alkoi märkiä (ohutsuolta oli poistettu metrin verran ja se liitoskohta hermostui).

Vietiin ensiapuun, piikki. Ambulanssissa, piikki, keskussairaalaan, piikki, toinen piikki. Tuossa vaiheessa pää alkoi olla sekaisin, 4 kipupiikkiä eli jotain morfiininsukuista, siis vahvaa, laittoi jo värit heilumaan ja suorat mutkistumaan. Vaan kipua ne eivät vieneet. Hoitsu käski siivota suun mutta lääkäri sanoi että anna pala vaan jos helpottaa, ja helpotti. Siten hänellä välähti: 

- Hetkinen, lihakset kramppaa vatsassa eli ei kipulääkettä vaan lihasrelaksanttia!,  ja viides piikki toi helpotuksen. Jo oli olo kun ne kipulääkkeet sai temmeltää vapaasti mun keskushermostossa, olin niin tutkalla että harvoin olen ollut edes sen jälkeen, kun olen itse itseäni.. hmm.. "lääkinnyt".. .

Vaan se hetki, kun kiroilin, jäi mieleen sillä se vähän siirsi ainakin huomiota pois, keskityin niin ankarasti kiroamaan kaikkea mahdollista että en ehtinyt ajatella koko asiaa. Ja tästä on siis olemassa ihan tutkimus että helpottaa. Vapauttaa nimenomaan mainittua adrenaliinia elimistöön.


"Jos sanon et maailma ei pyöri, se ei silloin pyöri, Jumalauta!


Laulaa Hynynen, kirosana korostaa Jos sanon -lausetta, alleviivaa sitä.

Kotiteollisuus -  Jos sanon:


Mikä oli Kotiteollisuuden alkuperäinen nimi?
(jotain lisää tuohon perään, avustan & -merkin verran, 
vastaukset kommenttilootaan, 
voittajalle ihan mikä tahansa toive!)



Kuulin kappaleen muistaakseni 2002, eräs kaveri tuli käymään, laittoi cd:n soittimeen ja sanoi: - Jos tämä ei sulle kolahda niin sit en sua tunne yhtään..  , ja kolahti, lujaa!! Biisi on julkaistu jo 1.1.2000 vaan tuohon aikaan olin projektissa ja suljin noin 4 vuodeksi normaalin elämän pois mielestä, sisältäen uutisten seuraamisen, lehtien lukemisen jne. 

Ainoa uutinen minkä muistan nähneeni telkusta, oli yhdestoista syyskuuta -iskut, näytettiin sitä kun lentokone törmää torniin, uudestaan ja uudestaan. olin että:  

- Jihuu, tämä on käännekohta, US of A on alkanut hajoamaan, 

kuten kaikki suurvallat hajoavat, maksimissaan neljä sataa vuotta kestävät (Rooma). Minulle se oli merkki, muille erittäin järkyttävä tapahtuma.


Leppoisaa lauantaita,




Sus'





2 kommenttia:

Pöllö kirjoitti...

Kyllä on mummu opettanut minulle koko pitkän litanian - tai ihan on perintönä ties kuinka pitkältä, mutta itse muistan, että mummu ja äiti on lahjakkaasti laskettanut koko litanian tarvittaessa ja niin se tulee itseltäkin.
Kiroilusta sinänsä en pidä puheessa, mutta helposti ne sanat prkl ja jlauta livahtaa varsinkin näinä päivinä, kun maailma on yhtä... Pahat on pahoja eikä pahalle näy loppua, sanotaan nyt vaikka näin.
Mursulla se v on puheessa ihan yhtä normi kuin ja tai mä. Siihen ei enää kukaan kiinnitä huomiota. Muutamalla muullakin on, myös naispuolisella. Olen tottunut.
Kaikesta ympärillään kuulemastaan kiroilusta huolimatta Poika ei juurikaan kiroile. Tosi pahoissa paikoissa toki "lipsahtaa", mutta suht harvoin, eikä meillä kotona kiroiltu, kun se oli pieni. Sen verran toki, että on oppinut ne sanat ;)

Sus' kirjoitti...

Pojasta Pöllönkin polvi paranee ;D
Itseäni oma kiroilu ärsyttää välillä siksi käytän noita pitkiä "vieroitus"sanoja. välillä ei meinaa millään päästä eroon...

Kevään merkki - Sus' vetää kuontalon sileex! Aouuuu...

 Tähän piti tulla ennen -kuva, muistin että se pitää ottaa kun hiustenleikkuuta oli jäljellä noin 3 minuuttia. Kolmesti muistutin itseäni as...