13 tammikuuta 2023

Sus' tienpäällä vuodesta kuuskahdeksan, tänään 55 täyteen;) ja ilmoitus!

 Klo 11.05 olen silmät aukaisten karjaissut tervetuloa elämääni. Vuonna 1968, Vaajakoskella asuessamme, perhe  Hämäläiset. Syntymässä kävin siis Jyväskylän Keskus-sairaalassa, nykyisestä pesästä matkaa noin 250 metriä pääsisäänkäynnille.



Biimeri vuonna 2028..oliskohan mun kirja jo valmis, ja ulkona? 
Kyllä sen joku julkaisee, edes pienen painoksen.. . Ja kyllä se viidessä vuodessa pitää viimeistään tapahtua, päätt.. enpäs päätäkään, hätäkö tässä
valmiissa maailmassa.
;)




Ja uusikin sairaala, Nova, on 800 metrin päässä eli päätöspistekin siis lähellä. Jos tähän jään, tunnun kyllä pikkuisen persiistä juurtuneeni.


Ilmoitus: Päätin vuonna 1997-99 opetella kirjoittamaan niin että pystyisin kirjan kirjoittamaan. Koska en halunnut aloittaa tolkutonta kirjoittamista, annoin itselleni aikaa ja jätin asian hautumaan, valmistumaan, alitajuntaan. Ja tässä vähän ennen viittäkymmentä, 48-49v. eli 2016-17 alitajunta pullautti opintotodistuksen ja tiesin että nyt sen hallitsen. Aloin kirjoittamaan koska näppituntuma pitää kuitenkin saada ja ohjelmisto ajaa sisään, käynnistää. Siihen kelpasi blogit joista kaksi viimeistä  on jäljellä, sisältäen 668+259 = 927 postausta ja runot ym. luovat teksti päälle.


Olen miettinyt tietty, jo viim. 10 v. että mistä kirjoitan. Kuudes päivä kuluvaa  arpominen loppu ja aloitin ensimmäisen tekemisen:


Työnimiä vielä kaikki kolme riviä

Luvut tekee 6 täyttä ja seitsemännen sivun aloituksen. Olen... hmm.. tyytyväinen?  ei,... ei onnellinenkaan.. hmm..no, olen nyt vain..  öö..    tekijä, sen sijaan että olisin ajattelija. Iso muutos minulle, häviävän pieni, mutta kriittinen! ihmiskunnalle. (sainpas väännettyä sen elvistelyksi, hih!;D)


Hyvää syntymäpäivää minulle ;), ja muuten vaan kivaa päivää teille kaikille jotka tänne eksytte,




Sus'



P.s. jotta kaikki olisi oikein minua niin kerrottakoon että kirja numero kaksi on myös aloitettu, harjoittelin sillä alun, ja mutta se päätyy vain rakenteeksi. Sitä kirjoitin tuossa enne jouluja.. . Uudelleen kirjoitan kunhan saan ensimmäisen tehtyä, fiktiiviseen muotoon kirjoitettu tositarina jos toinenkin elämästäni. Kokemuksia joiden perusteella päädyin kirjoittamaan ensimmäisen kirjani. joka sisältää omaelämänkerran, pintapuolisen (kerron vain tietoon tarvittavat tapahtumat) ja joka ensisijaisesti on ohjekirja yleisellä tasolla asioiden läpikäymisen ja sen seurauksiin, ja tietynlaisten ihmisten vaihtoehtoisen polun tehdä asioita, saavuttaa se minkä saavuttaa, tai pyrkii saavuttamaan muutenkin. Ehkäpä tapani on joillekin ihmisille hyvinkin helpottava opus. Toisille vähemmän tiedostava, kaikille kohtuu hyviä tarinoita sisältävä, opetavan viihdyttävä kirja josta jää kivoja yksityiskohtia brassailtavaksi ;x  !!


4 kommenttia:

sami niilola kirjoitti...

Onneksi olkoon. Ja olisi kyllä ihan kiva ajella ainakin kerran tuolla bemarilla.

Sus' kirjoitti...

Kiitos, Totta, näyttää jotenkin..menevältä ;D

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Onnittelumme näin jälkikäteen!
Ja kaikkea mahdollista mitä kirjan työstäminen ja valmistuminen vaatiikaan!🍀

Repolainen kirjoitti...

Myöhästyneet Onnittelut ja ILMAN KORTTIA (vaikka siihen suunnitelma olikin jo valmiina!) Vanhenethan sinä ensi vuonnakin - sillä se suunnitelma olisi mukava toteuttaa!! ;)
Tänä vuonna, tai oikeammin lokakuun puolivälistä saakka energiat on suunnattu maanrajojen ulkopuolelle.... siksi edes yhtä joulukorttia en näperrellyt omaan tarkoitukseen!! Välillä elo kuljettaa uusiin kokemuksiin... ennenkokemattomiin! Kaikkea hyvää eloosi!

Mansikkaa vajaa

 ..on kaktus-tarha/kokoelma, nyt siis kolme neljästä. Suunnittelin jotta kolme kpl meksikoa,  ja sit mansikkaktus, ne on niin söpöjä <3 T...