Eksistensin salaisuuksien suloiset esiintulot
Onnenhymyjä iloinen aatos kikatuksen kaiku naurava!!
Sävellys suloisin molliin soi seiskan nauruni on peltopyyn
Maistuvainen täs' murhe kuin syli sointujen ollen ah ihana!!
Jää itkuiset ja silmäin verenpuna! saaden iloitteluun syyn!
Juhlaan! torvet kutsuu kaikkialla kaikuu kirkkaus sävelten
Suloisen puhkuu, ja loikki! raikuen nauru! sen jänekseen
Suojaten saatoin metsään mä kera ihmeen kas kävellen ;O
Aatteleeko jänes tätä?, mä pohtien uutta jo!.. huomiseen!
Saagan uuteen loruista taruun(ko) nyt?
Mitä(kö)? se siitä mietin ollen onnellinen aina kun oivaltaen!
Löi lamput syttyi spotit mielen valoon ajatukset muiden näen
Ihmisten ..tyhmyys, laiskuus.. viettelee jo vastuusi väistellen
Hengen polun raskaan onnen ahjo suo pienen onnen, kiven ..
Plääh, Ma' Kiroilen!*)
(PerkelesaatanaHelvettivittu miks näin hipun pienen, voih.. onko onnenkyynel? Olenko syönyt halluisen sienen? Hui);
Vähän sitä sekä tuota - tästä osa ja tämä kaikki kasaan
Hengen hautuu, kattila, pata, levy hiljaisen tulen, kypsän
Keiton kannen alta sen nautiskelen ja sisään voiman
Sulkeudun kunnes viisauden sirun valon säteen metsän ..
Puilta näen! miksi tajunnan kaikkeus yhteen.
Käy yhä uudelleen isontuen taas kasaan tiivistyy romahtaen
Räjähtää universumin tähdet sytyttää! syntyy elämää ihmisen
Alkuun laittamaa jos löysi tien henkeen ja hengeksi kasvaen
Jumaluuden sillä selitän ylösnousuun eläneet entiset heräten
Unestansa mustan täyden, valoon kipinän löytäen
Elostansa tiedon saaden taloon vinttiin valaisten
Kulkemani polun, mieleen haloon huudan hihkuen
Jakamani opin löydän, kirjaan kaiken ylösalasmuistaen
Muiden, oman, kaikkeus hengen kulkee ajatuksen!!
Nopeudella neliöön, kolmanteen, tai jo seiskaankin, nousten
Varpailleen ja odotus- into- uteliaisuus! naamalla loistaa kuun
Säteet ja valonsa uneen unohduin jatkoin samalla haukotellen
Happea hulluus polttaa kuumana liekit loimun poimun suun
Kääntää ylös alhaalta aina nousten kunnes suunnat muuttuu
Kaikki katoaa ei ole etelän pohjoista eikä vasemmalta ylhäistä
Oikealle enää ole tietä näy viittaa avaruus suunnaton muu
Mitättöminkin tärkeintä kun kaikki tai ei mikään ja näistä
Et pois saa, et unohtaa, voi etkä edes lepuuttaa
vaan ajatukset toteutuvat nopeutuvat maailmaa
Tuntematonta ole enää kohta kuin se joka täytyy
Jättää poikkeuksellaan täydelliseen naarmun syy
Se itsessään vain on olematon ja - tärkein!!
Kvantit ja Schrödingerit aineet pimeät säikeet sanojen säkeet
Suloitkut suruilojen tunteettomuus tunteilleen tsuojan ja irti!
Pääsee kaikki kiinni jääden paitsi ne joista nuo aseet ja äkeet
Taottu kovemmaksi heikointa kohtaa unohtamatta ja nyt auki!
Hanat padot esteet murtuu kaaostaen
Kaikkeus maailman uhkaa tuhotuen
Elämässä ihmisen aina mahdollisuus
sen on olemassa ei muuten liikkuvuus..
..jatkuvuus pysähtyen liikkeelle lähdössä siis suus!
jo tuki sillä säädetyt poikkeuksineen soi nyt blues!!
Siniseen iltaan auringon lasku keltaisella vihreäksi aamun värjää
Viimeisen rivin syytä on tai ansio että aamulla jaksaaa herää!!
****
Sus'19074
*******
Johan sain loppuun, tai väliaikaiseen stoppiin, olisin kirjoittanut viikon , siltä tuntuu. Kuten joku ehkä huomaa, tämä on täsmälleen samalla rivijaolla kuin edellinen, ja nämä olivatkin yhtä kunnes lukiessa tajusin runon vaihtuneen, sanoittaminen vain jatkui tauotta. heh.. .
LarkinPoe - Black Betty
(cover)
Poistin kaikki pilkut ja pisteet kun homasin suurimman osan riveistä olevan luetttavissa niin että sana kuuluu sekä ens ja toiseen jolloin se saa kaksoismerkityksen, tai siis niitä voisi kirj kaksi peräkkäin. Kyllä ne pist ja pilkkujen paikat löytää, toisaalta runon sisältö ei muutu vaikka muuttuisi jonkin rivin tarkoitus ihan toiseksi, outo kokonaisuuden hallinta huomiota kiinnittämättä. Jännää.
') runon sisään kirjoitettu runo joka syventää edellä sanottua ja linkkaa seuraavaan, voi ola olemattakin, siis voisi poistaa asiantilan kärsimättä.
Sus'
