(Lottovoittajan)
Haaveita, unelmia ja sen sellaisia 1.
Lokinsiivet yllemme, sivuun,
laskeutuessaan
luovat kohdunomaisen, turvallisen
tunteen kiitää yli kahtasataa, mph..
Mercedeksen unelmoimaa!
Sus'281222
28 joulukuuta 2022
Runo-sarjan ensimmäinen
27 joulukuuta 2022
Pöllölle ja kaikille muillekin hyvää uutta vuotta!!
Toivotan näiden sekalaisten kuvien kera parempaa uutta vuotta 2023!! Tulevana vuonna postauksien määrä tulee pysymään vähäisenä, Facebookin tulee purettua nykyään tuntonsa. Sain yhdelle postaukselle 150 tykkäystä ja mietin millainen tunne oli.. ; päädyin määrittelemään sen someonnelliseksi ;DD
Someonnellinen hetki oli aiemman blogin puolella kun se alkoi yhtäkkiä robojen seurauksen tähden näyttää montaa sataa per päivä. Tiesin sen epätodeksi mutta en antanut tosiasian häiritä hyvää fiilistä ;D Näin kontrolloituna siitä oli jopa hyötyä, hupia senkin edestä ;)
Sellaista,
Sus'
24 joulukuuta 2022
Hyvää Joulunaikaa!!
Olkoot päiväsi täynnä taikaa, nyt on reilusti aikaa, joululaulut raikaa, ja napa paukkuu, koirat haukkuu, aouuuuuuu...ulvoo sujekset!!
En etsi valtaa, loistoa.... ,
Sus'
22 joulukuuta 2022
Sujahtaen sanoihin
Runo sanojen heräämisestä, inspiraation tulosta/hakemisesta, kirjoittamisen aloittamisesta:
Sujahtaen sanoihin
Heräsin, puin, kävelin
Lintujen laulu,
kohina kosken,
sinne hakeuduin
Löysin, tuumin, nojasin
Sillan narske,
harmaat puut,
kaide mitä tukevin
- Hyvin tehty! kerran, aikoinaan..
Kuiski silta ollen ylpeä, rakentajastaan
Joen virtaus, kohisevan kosken kiivaus
Kevään huuto ja ryske!!
Veren suoniin, mahlan valuva makeus
Kiiman huuto, ja ryske..
raivoisa kun hirvet elämöi!!
Virran kuohut, avaa portit
sielun soiton vapauttaa!
Sanat virtaa, kuin ei koskaan!
Tarina toisensa perään!
Kirjoitin, kumitin, korjasin.
Runojen runo,
sanoitus laulun,
lyhyen novellin.
Hyvin tehty! Innostui, kehui kustantaja
Maksaja, riskinottaja, kannustaja!
Alun loppuun, sain, ja kesken
kaiken oli valmis!
Kaikkiaan kuumotti, otti miestä,
hiukan, ja jännitti… .
Lapsi maailmalle:
hyvää matkaa,
koita pärjätä!
Sus’ 21.12.2022
21 joulukuuta 2022
Tallennettuja kuvia
Facebookin kuvia saa näköjään kopsattua iisisti, niin kansio jonka laitan pyörimään musansoiton ajaksi, on lihavoitunut. Itse seuraan perässä, joulu, tuo ylensyömisen juhla!!
T:Sus'
17 joulukuuta 2022
Sat Class 171222
Kun versioidaan, tehdään yleensä pastissi, eli alkuperäiselle uskollinen, tai mennään ulos laatikosta ja sovitetaan rohkeasti. Jälkimmäinen tässä Peer Güntin I don't wanna be a rock'n'roll starista tehty Devil Dog Roadin näkemys, onnistunut, sanoisin:
Tässä alkuperäisen liveveto:
Rock'n'roll ei kuole, sorry Gene!
Sus'
16 joulukuuta 2022
Tahjunnavirtaa!
Levotonna hereillä, pyörien pimeässä
Kosketa, ota iholle, silitä, helli
hyvänä pidä palauta kiertoon
oon ladattu!
”Kuin latausaseman’
vieres' olisin maannut
viikon.. ”
Kaksi paskana, vajaana,
rikki, poikki…
ruumiina,
pääkallon syvyyksistä timatnttini hehkuavat
liekeissä vain ovat, harhan,
vain on, harhaa
Kuvitelmaa, päätelmää
väärää, varmaa
vain on että
seinästä
Kuului poliisiradio!
Sen seinän kaadan, ahdan tiilet
puree, nokkii mies ristikot ratkea
ei kynällä vain ajalla
linnaan:
Saatanan tyhmä, miksi?
Siksi että en
tiedä tai tiedän
siedän silti itseäni
kertomatta
jätän älä kysele!
On aika taas jatkaa matkaa
hatkaa, hukan polut jolkotella
koira kapinen kasvaa
turkkiinsa, loistoon
kuu toiseen neljännekseen
Ulvoo kaipuuni, kaihoisa
ikävänväkevän
voiman vietäväksi
(heittäysi nyt hetimiten):
- Hui! Hai, helmiä sioille! Noille
kirjoille kasatut
lauseet totuudet toiset
tukevat tanakasti ajatusta
alkavaa uutta kohtaa
kaikkeuden
kirkkauden
valaistuen
kuula kimmeltävä hetken
hulluna himmeli pyörii
sielu asettuu.
käyn
Uneen.
Sus’16122022
(runot, sanat, tekstit tänne edelleen, varmuusvarasto),
Rok,
Sus'
15 joulukuuta 2022
Siirryn Naamakirjaan
Eli jos haluaa tietää minusta jotain niin nimellä Sami Marko Sakari Hämäläinen löytyy Facebookista.
Mukavaa joulualusaikaa,
Sus'
10 joulukuuta 2022
Saturday Classics 101222
Elossa ollaan eli Alive - Pearl Jam. Niin se aika valuu, kuluu, vierii.. . Tästäkin eli ten-levystä on jo 31 vuotta, muistaakseni tuli 1991. hyvin toimii edelleen, voi kun poijjaat on vielä niin pehmytposkisia, viattomia...tavallaan :D
Niin sanotusta grungesta tämä ja Soundgarden kolahti, Nirvanaa inhosin, varsinkin sen jälkeen kun Cobain tappoi itsensä ja "koko"maailma itki. Kuinkahan monta tyyppiä teki itsarin idolinsa innoittamana?? Se siitä, Alive!!!!
Rokkaavaa viikonloppua!!,
Sus'
07 joulukuuta 2022
Kynnen elämä
Siis, sattui niin että huomasin että vas. jalan ukkovarpaan kynsi aukeni kuin auton konepelti!??!! En ollut huomannut kynnen rikkoutumista, mikä on outoa sillä onhan sen täytynyt olla kunnon tälli?! Oli nimittäin vas. käden etusormikin uusiutumassa vaan sen huomasin, enkä kyllä muista sitäkään että mistä on saanut moisen iskun. On tämä jännää, elämä.. . Oli ensimmäinen kerta kuin näin tapahtui, olin ihmeissäni mutta ihmiset vakuutti minulle että ihan normisettiä. Outoa ettei kipua tuntenut missään vaiheessa :O
Hieno systeemi että toisen kasvaessa se vanha kynsi jää suojelemaan, ja irtoaa vasta kun se uusi kynsi on kasvanut liki valmiiksi. Ihminen, tuo outo kone.. .
Naamakirjassa olen intoutunut viettämään aikaa, helposti unohtuu sinne tunniksi, pariksi, katselee kaiken maailman outouksia, hauskuuksia, videoita mitä ihmeellisimmistä asioista. Huomaa että ihmisillä on nykyään puhelin aina mukana, niin äkillisiä tilanteita on saatu tallennetuksi.
Hauskoja kuvia löytyy:
Sellaisia tällä kertaa.. , ai niin, löysin kateissa olleen sudenpää -kaulakorun jonka alakerran naapuri toi Turkin reissulta! Ihana löytö sillä pesässä oli käynyt vain yksi ihminen, ja alkoi kuumottamaan että mitäpä jos.. . Onneksi en alkanut keuhkoamaan, olisi ollut noloa paikkailla moista syytöstä.
Torstaihin Uskoa ja Rakkautta, Toivohan sillä onkin jo mukanaan,
Sus'
P.s. Loppuun hieno kuva Vesalasta:
06 joulukuuta 2022
Hyvää Itsenäisyyspäivää!!
105. kerta kun pääsee juhlistamaan itsenäistä Suomea!! Ji-huu!! Ei nyt sentään jihuutella, se vakava paikka!! Tai no, relaaaaaaaaaaaa pahvi (olen alkanut riitelemään itseni kanssa kun ei muiden kanssa viitsi;), juhlan aika on juhlan aika!! Wuhuu!!
Kun Ukrainan itsenäisyys on uhattuna (joskin veli venäläinen tuntuu ottavan turpaan joka rintamalla), korostuu asia, saa syvyyttä, painavuutta ja merkitystä.
Sataviisi on merkityksellinen luku itsenäisyyttä ajatellen, talvisota nimittäin kesti sen verran, päivää siis!
Ilta-Sanomien Timo Paunonen tiivisti eilisessä pääkirjoituksessa asian hienosti:
KANSALLINEN yhtenäisyys tekee meistä vahvoja.
Se on oikeastaan kaikkein vahvin aseemme, joka riittää pitämään despootti Vladimir Putinin ja hänen mahdolliset despoottiseuraajansa poissa täältä.
Tuota maata ei voi valloittaa.
On jotenkin sanottu kaikki mitä pitää sanoa Suomesta ja itsenäisyydestämme! Älkää tulko tänne komentelemaan, ja selittämään meille kuinka pitää, ja saa riidellä!! Silloin se riita laitetaan sivuun, otetaan ase käteen ja aletaan ammuskelemaan rynnäköiviä ruumisläjiksi juoksuhautojen eteen.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille,
Sus'
05 joulukuuta 2022
Alkon hinnat laskevat!!!!!
Uutinen vuodelta 1949! Hahaa, luulitte jo että... . Mutta siis, aika roimasti laski viinan hinta, Jaloviina eli tuttavallisemmin Jallu eli soittajan öljy, maksoi 600 mk, laskien 500 mk:n.
Aika hyvä alennus, metallityömiehen tuntipalkan verran suunnilleen, joka oli siis 103,13 mk. Nykyrahassa hinta putosi 27,42sta 23,68iin euroon.
Sellainen viinauutinen vanhasta Keski-Suomalaisesta, lehdessä oli peräti 8 sivua!!
Muksaa maanatai-illan jatkoa,
Sus'
04 joulukuuta 2022
Trisekele Pohjanmaan kautta ja runoilemaan!!
Jos kuva on kopiosuojattu ja silti siitä haluat itsellesi kopion niin käytä kuvakaappaustyökalua, toimii! ottaa ruudun kokoisen kuva tarvittaessa tietokoneen näytöltä. Kuva: Tieteen Kuvalehti - Historia
Kolmijalkainen juomasarvi
Triskele on kuvio, jossa kolme ”jalkaa” tai spiraalia lähtee samasta pisteestä.
Nimi tulee kreikan kielen ”kolmijalkaa” tarkoittavasta sanasta triskelos.
Viikingeille triskele oli runoilun jumalan Odinin symboli.
Myytin mukaan Odin vietti kolme yötä Gunnlöd-jättiläisnaisen kanssa. Gunnlöd valvoi niin sanottua skaldien simaa, joka oli valmistettu maailman rikkaimman miehen, Kvaserin, verestä.
Kiitokseksi lemmenöistä Gunnlöd antoi Odinille luvan ottaa kolme siemausta runouden simaa, jota säilytettiin kolmessa astiassa.
Odin hörppikin kaiken siman, muuntautui kotkaksi ja lensi sitten arvokkaan juoman kanssa tiehensä. Päästyään riittävän kauas hän oksensi siman ulos.
Runouden sima antoi viikinkien runoilijoille, skaldeille, runoilun lahjan.
Ja ei kun siis triskelet Pohjanmaan kautta ja runoilemaan! ;D Hyvä tuo Odinenin temppu, veti kännit, muuttui kotkaksi (hahahah) ja nääpisti loputkin. Sellainen jumala millaisia ihmisiä!!
Sunnuntaisäpinää kaikille,
Sus'
03 joulukuuta 2022
Lauantain laulut
Disturbedia on tullut kuunneltua kaksikymmentä vuotta! Siis oikeasti, mihin hittoon tää aika valuu, kuluu? Noh, intouduin alun perin hiton hyvästä versiosta Ten Thousand Fists -levyltä löytyvästä Land of Confusionista joka on Yes! -yhtyeen hitti. Kerrassaan loistava biisi jossa on varsinkin yksi kohta josta tykkää, pääriffi josta toistetaan useasti sisältää sellaiset että ääni muuttuu vähän, melodia taipuu molliin, vain yksi ääni muuttuu mutta se tuntuu todella isolta ja kuulostaa hienolta (ihan alussa 4 - 6 sekunnin kohdalla, toistuu usein).
Laitoin tekstiversion jotta saatte käsityksen missä mennään. Biisillä on kunnioitettavat 99 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssä. Isoin hittinsä (6662M) on laina sekin, Sound of Silence (Simon&Garfunkel) mutta kyllä se oma tuotanto on mikä potkii lopulta, omintakeinen tyyli ja laulajan ehdottomuus, asenne kuuluu äänestä, juuri sopiva tällaiseen musaan. Kutsun tiettyjä biisejä asenne-metalliksi, Megadethin Youthanasia ja Countdown to Extinction -levyillä on paljon asenne-metalli biisejä. Ommista biiseistä suosituin on Down with Sicness on kerännyt 576 miljoonaa kuuntelukertaa, kunnioitettavaa!! 6 biisiä joilla on yli sata miljoonaa kuuntelukertaa!! Kelpaa lähteä keikoille ;D
Uusin levy, 18.marraskuuta julkaistu Divisive, on juuri kuuntelussa, tuttua ja turvallista kuulostaa olevan. Vähän hankalaa muuttaa tyyliä kun on kaksikymmentä vuotta tehnyt saman kuuloista musaa mutta mitäs sitä vaihtelemaan.. .
Letkeää lauantaita,
Sus'
P.s. Piti oikein sanakirjasta katsoa kun en ollut ihan varma sana merkityksestä, siis tuo divisive ja ajankohtaisista aiheista tuntuu laulava, US of A on harvoin ollut noin kahtia jakautunut.
1. | jakava | |
2. | hajottava | |
3. | erottava | |
4. | erimielisyyttä aiheuttava | |
P.S2 | Myydään autokirja: Automobiles - Elegance on Wheels - Kimball/LoRenzo. Ulkomaiden kauppapaikoilla pyytävät noin 26 - 40 taalaa, facvebook-hinta 25 eur plus pk:t/haku/voin tuoda kolmella ekulla linkillä ent mlk:n alueelle, eli JKL + 12 km. Kirja on tolkun iso, 42 cm korkeutta ja 31,5 leveys, aukeaman kokoiset kuvat siis 63 cm leveitä. Toimii!! Jaettu viiteen osaan sen mukaan miksi rakennettu - Huvin, Arvostuksen, Voiman, Nopeuden ja Kauneuden tähden. Tässä malliksi kirjan autoja: Chevrolet Bel Air Conv. -57,de Tomaso Pantera -73, Lotus ExigeS 240 2008 Duesenberg model A -23,M-B 380K Conv -34, Ferari F-50 -96 Chevrolet Corvette -58. McLaren F-1 XP4,Porche 911 turbo 2007 Hieno joululahja klassikkoautojen harrastajalle/ihailijalle/harrasteautoja rakentavalle. Toimii sisustuselementtinä, itsellä oli lipaston päällä, seinää vasten, ja käänsin aina 3-4 pv välein uuden auton ihailtavaksi. Jee!! Vuoden kesti käydä kirja läpi, nyt joutaa eteenpäin. Maksoin itse 35,- eli halvalla irtoaa!! Kirjan kansien suojapaperi kulahtanut, itse kirja mint 3-3,5 |
02 joulukuuta 2022
Natsikamaa
Tai oikeammin, natsikama, tai natsitavara. Tavara jossa on hakaristi tai joka on ollut olemassa 1933 - 1945. Das Reisch, se kolmas oli silloin vallankahvassa.
Ostin kaverilta, otti esiin kun sanoin että haluan jonkun esineen missä on hakaristi. Nyt on, kohtuu viaton esine, 10-penninen. Kaikkea sitä ihminen haluaa. Ja saa;)
Vaan vuosi 1942 oli merkityksellinen siksi että Adolf Hitler antoi käskyn jota ei saanut kirjata ylös - Toteuttakaa juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu viimeinkin.
Wannseen konferenssi oli natsi-Saksan korkeiden virkamiesten kokous, jossa Saksan virastoille tiedotettiin ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Päätös siitä oli syntynyt jo aikaisemmin, ja Wannseen kokous oli tiedotustilaisuus, joka osoitti sen, että kansanmurhasta oli tullut osa valtakunnan virallisesti harjoittamaa politiikkaa.[1][2] Kokous järjestettiin 20. tammikuuta 1942 Wannseen rannalla sijaitsevassa huvilassa Berliinin lounaisella esikaupunkialueella.[2] Lopullinen ratkaisu johti holokaustiin, juutalaisten kansanmurhaan.Wikipedian artikkeli aiheesta.
KzL Treblinkan muistomerkki
Kaikenlaista olisi kertoa, ja jutunaiheitakin piisaisi, vaan taidan pitää vapaapäivän, ja aloittaa sen menemällä takaisin sänkyyn, Unet n.o kaksi, tai Unien Mieletön Paluu!!
-Oh mama, laulaa Elvis-katti ja kaikki mirrit kostuu!!
Eläkkeelläkin tarvitsee vapaapäiviä, pekkasia ja lomia,
Sus'