Kansallinen Kivääriyhdistyksen kusipäinen asenne on aivan käsittämätön
NRA eli jenkkilän aseita lobbaava, niiden vapaan saatavuuden puolestapuhuja jaksaa haistattaa yhä useammalle kouluampumisen uhrien omaisille, jälleen kerran. Viimeisin tapaus vaati 18 lasta ja 2 aikuista opettajaa. Tämäkin häiriintynyt nuori olisi Suomessa jäänyt lääkärin seulaan ja ilman laillista asetta. Ei U.S. of A:ssa, senkun marssii kauppaan ja osti kiväärin, meni kouluun ja tappoi satunnaisia ihmisiä ihan vain tappamisen halusta (ilosta:O). Ja NRA ei edelleenkään halua että tulisi taustatutkimukset jotta kaikkein hulluimmilta jäisi aseet kaupan hyllyyn. Viimeisimpien kyselyiden mukaan neljä viidestä haluaisi ainakin jotain rajoituksia, samaan aikaan kolmasosa ei suostu uskomaan että kongressi saisi mitään aikaan, liikaa rahaa jaettavana näillä asekauppiailla tälle NRA:lle. Munattomia poliitikkoja piisaa jenkeissä. Ja yksi sekopää tietty puhumassa siellä tilaisuudessa, eikö sitä saatanan narria saa kukaan kahjo hengiltä?? Newsweek kertoo, että Brady Campaign to Prevent Gun V