16 joulukuuta 2023

...silti, miksi?

 Pieni ihminen, isot murheet

huomannut muiden teot, turhaan

niiden tähden itkeneet

pienet ihmiset, murhaan

jotka välittävät.

syyllistyneet itsensä

 kun eivät vain kestäneet.


Sus'

16.12.2023


Hieman kärjistynyt tulkinta tilanteesta, jos siis liittää runon kontekstiksi seuraavan asian: Miksi pitää tägätä liikennemerkkejä, noita tositilanteessa jopa ratkaisevia opasteita, muraaleja eli toisen taideteoksia joista yleensä on maksettu maltaita by veronmaksajat ynnä muita vastaavia kohteita? Eikä riitä betoniporsaat, sähkökaapit, alikulkutunnelit sen lyhyen "Katsokaa, minä olen olemassa!" -julistuksen alustaksi??

Tiedän, ja varsinkin muistan, kun hormonit löi mielen ja sitä myötä kasvavan lapsen, tulevan miehen, teinin aivan sekaisin, ja tuli koeteltua rajoja sekä etsittyä...jotain, persoonaa kai.

Mutta silti ei olisi pieneen mieleenkään tullut purkaa sitä hämmennystä kaikesta, ja varsinkin  tytöistä ;P, johonkin julkiseen seinään, lukuun ottamatta mainittuja (yhteen alikulkuun kirjoitin sprayllä Sleepy la Beef). Johtui varmaan osittaisesta suojeluksesta eli soitin rokkia bändeissä niin siihen kohkaamiseen sai purettua tunteita pois päästä pyörimästä vaan silti ihmettelen tätä nykyajan ilmaisutapaa.






Hyvää joulunodotusta! 


Ajattelin että tällainen kevyt paheksunta ja ihmettely kaiken kaupallisen krääsä&mania&kiireen keskellä, jota myös joulun rakentamiseksi sanotaan,  voisi vähän purkaa keski-äkäistyneiden stressiä ;DD


Sus'

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa Voi että inhoan tuollaista töhrimistä.Mukavaa joulun odotusta sinulle 🎄

sami niilola kirjoitti...

Tuollaista sotkemista en ole koskaan ymmärtänyt. On poikkeuksiakin. Paikkoja missä saa tehdä teoksia. Ne onkin katselemisen arvoisia.

Abort! ABORT! Attension citizen do not panic but listen...

 Olin Naamakirjassa, noin reaktioajalla siis eliabout 330 millisekkaa, sharp!,..ish.. , siitä tunteesta että: - ..  olen taas tässä, istun, ...