28 tammikuuta 2023

Sus' ladattu!! Remmiahdettua juhlavalvontaa ja kooma -viikot ;)

 Oli tuossa 20 päivän sessiot sen kummemmin suunnittelematta, sillä hetkellä (juuri ennen), kuin että huomasin vain jossain vaiheessa seuraavani, etukäteissuunnittelun perusteella, ainakin 4 kk hiottua viritystä. Viimeisen kuukauden aikataulutuksesta johtuvat, omasta mielestä, outoudet ja tapahtumat tukivat jälkikäteispäättelyn tuloksia.  

Sama Suomeksi: biletin niin huolella, ja huolettomasti! että vaikka se tuntui imrovisoidulta, niin olikin kohtuu tarkkaan kammattua juhlintaa, mietittyine seurauksineen. Budjettikin pysähtyi siedettäviin lukemiin hetkellisistä tuhlauksista huolimatta.





Kävin mm. kahtena päivänä!! (yksi ylim. vuositasolla) Sokkarin Hesessä juustopurilaisen. Ovat hyviä, ja lasi maitoa, kyllä kelpaa Sujeksen piereskellä.. . Tosin kahden jälkeen se purilainen on kiertänyt systeemin ;DD


(kuvittele tähän erilainen tuoppi ja Sujeksen käpälä/kuvituskuva)
Yhden tuopin kävin hörnäisemässä ensimmäisen purilaisen peräisiksi.



Eli siis vietin aikaa ,ja olin kuin ihan kaikki muutkin. Viihdyin viis'varttia, näin viis'vitosena  ;).....    , ja kyllästyin. Palasin omaan todellisuuteen, ja etsin kadulta kukkakauppiaan. Pikainen tuoteseloste ja ylläribonus saivat valinnan vaikuttamaan nyt enemmän kuin oikealta! Suorastaan maksimoidun onnen hetkeltä. 

Poljin kotiin, pesään, ja väsäsin kukintaa sekä bonushashista, (D&G, tod.High tod.Quality) jointtiin, eli kannabissavukkeeseen. polttoon parvekkeella ja huihai! -  yläilmoihin kuin Shällenkeri Keip Karnevaalista!! Jihuu..korjaan: 

- Ji-huu!

Jotain kuvankaltaista,ja tummanruskeaa muovailuvahaa josta ohut
pötkö ja tupakanpuruja sekaan. Hienonnetaan, hierotaan sekoitetaan, kääritään ja liekki! Voin taata että tämä rakkaus ei haalistu kädenlämpöiseksi koskaan.

Mariskan sijaan soitan klassikon:

Little Feet - Don't bogart




Tulipa muuten nukuttuakin oikein olan takaa, ja lantion eestä - 6 vrk aikana ka. 6 h hereillä!! per päivä ;DD  Karistelen tässä kolmatta päivää unihiekkoja silmistä, Matti -kele käynyt kymppipyörällä kaatamassa pari lavallista. 

Perusteellinen, itä-Saksalaiseen tyyliin ;D




Hyvää yötä,


t- Sus'





2 kommenttia:

sami niilola kirjoitti...

Hmm, hampurilainen. Herkullisen näköinen.

Sus' kirjoitti...

Hampparit maistuu ajoittain... .

Abort! ABORT! Attension citizen do not panic but listen...

 Olin Naamakirjassa, noin reaktioajalla siis eliabout 330 millisekkaa, sharp!,..ish.. , siitä tunteesta että: - ..  olen taas tässä, istun, ...