14 toukokuuta 2022

Saturday Classics 140522

 



The House of the Rising Sun on kansanlaulu Yhdysvalloista. Se tunnetaan myös nimillä House of Rising Sun ja Rising Sun Blues. Kappaleen menestynein versio oli englantilaisen rockyhtye The Animalsin tekemä rocksovitus vuonna 1964. Tämä kappale oli hitti Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Suomessa ja Kanadassa


Alkuperäinen, täytyy sanoa että Eric Burdonin ääni on nannaa koko rahalla!
Diggaan huolella miehen soolotuotantoa kuuskyt -luvun lopulta.
 Eric Burdon & War on todella hillitön kokoonpano,
 ja jamien hämäryys ajoittain sakeaa, suosittelen biisiä
Pretty Colours.


Tätä klassikkoa on tullut trubaduurina soitettua, hyvä hitti, hieno kuvayus. Olen myös asunut Jyväskylässä osoitteessa Korkeakoskenkatu 22 jota sanottiin Nousevan auringon taloksi, asukkaiden ollessa ns. laitapuolen eläjiä. Pakko heittää yksi tarina kehiin: eräs dogupariskunta veti tärpättiä ties monettako viikkoa, pirtua oli ja sitä oli tuopeissa. Noh, pariskunnan nainen nojautui hieman liian pitkälle, ja liekki kynttilästä tarttui hiuksiin, leimahti vaalea, pitkä tukka tuleen. Reagoi nopeasti että vettä niin pelastuu hiukset, huitaisi liki puoli litraa pirtua päälleen...,  ja PUFF!, sanoi lohikäärme. 

Jokunen kuukausi vierähti Kuopion palovammayksikössä mutta niin vain palasi hengissä. Tuopin varteen, se janon liekki ei sammunut... .


Athens GreekThe House of the Rising Sun/Amazing Grace

Tämän version löysin ja innotuin tämän postauksen kirjoittamaan. hieno tulkinta!! 
Ja sopiva biisipari tässä ns. medleyssä eli putkeensoitossa.


Rokimpaa lauantaita, lisää klassikoita täältä!



Sus'

8 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

On kyllä hieno biisi tämä kerta kaikkiaan ja Animalsien tulkinta taitaa olla lempparini kaikista hienoista tulkinnoista.

Sus' kirjoitti...

Eric on hieno laulaja..

lepis kirjoitti...

Tää on taas niitä klassikoita etten siedä muita versioita kuin Animaliesien ;) Burtonilla on kieltämättä varsin miehekäs lauluääni.

Einari Sinappi kirjoitti...

Muistan biisin teiniajoilta, silloin kitaroivat ystäväni tätä ensibiisixeen tahkosivat. En tykännyt silloin enkä pidä vieläkään. Valitusvirsi tämä mielestäni on. Olen pahoillani, ei jatkoon. Kaikella kunnioituxella.

Pöllö kirjoitti...

Tykkään biisistä, kaikista tähän asti kuulemistani versioista.
Myös tästä :)

https://youtu.be/VeWEkxgncnA

Sus' kirjoitti...

Kiitos kommenteista, on tuota tullut renkutettua;)

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Tämä on hieno kappale ja ensimmäinen, jonka opin kitaralla soittamaan. Taitaa olla monen kitaristin soittolistalla 😉

Sus' kirjoitti...

Siinä mielessä hyvä harjoittelukappale että on paljo,n mutta säännöllisiä, sointuvaihtoja. Rocknroll!!

Mansikkaa vajaa

 ..on kaktus-tarha/kokoelma, nyt siis kolme neljästä. Suunnittelin jotta kolme kpl meksikoa,  ja sit mansikkaktus, ne on niin söpöjä <3 T...