28 marraskuuta 2022

Sus' tekee biisin, osa 1

 Ajattelin tuossa kun tein laulun sanoitusta että avaanpa prosessia teille, saattaapi kiinnostaa millaista se biisin tekeminen oikein on.

Perusidean eli punchlinen (se rivi mikä toimii kaikille, iskulause), sain mieleeni polkiessa kaupungista kotiin. Näin jonkun tosi söpön (opiskelija)naisen, yliopistoalueella eli kampuksella, siinä 25 - 30 vee ja kuin suoraan Sujeksen unelmista, kuvajaisista koiranunen, välistä tilan, valveen ja harhan:


(se olet)

Sinä eikä kukaan muu!

Sydämeni sanoo niin


Tuo toinen rivi on lainattu jostain toisesta biisistä (muistin - Mamban Jäähyväiset: koska sydämeni sanoo niin, tuntuu minustakin pahalta.. jäähyväiset), ja luulen sen löytyvän kokolailla useammasta sanoituksesta. Hieno, käyttökelpoinen mutta ei vielä liian kulunut lause. 

Jäin tuota jauhamaan kunnes todellisuus häiritsi luomista, ja täytyi keksittyä muuhun. Pari tunti tuli hässäköityä, ja tunnin olen istunut himassa, kun yhtäkkiä muistin tuon iskulauseen ja alkoi sanoja virrata. Alkuperäisestä "heureka"sta on siis nyt kulunut noin viitisen tuntia. Seuraavaan meni noin puoli tuntia, toki sitä alitajuisesti olen jauhanut sen viisi tuntia.


Otsikointi on todellakin vasta työnimi, vaihtuu saletisti mutta kun jotain pitää käyttää luokittelun tähden niin olkoot nyt sitten:

Pidempi tie


(Se olet)

Ch:

Sinä eikä kukaan muu!!

Sydämeni sanoo niin

Sinä eikä kukaan muu!

Vihdoinkin kohdattiin

Sinut minä haluan, eikä kukaan muu

voi paikkaasi täyttää,

Sinä!! eikä kukaan muu!


1.

Sydän läpättäen, kieli väpättäen,

höpöttäen sekavuuksia joutavia

Toivoen etten pilaa mahiksia,

sillä tunnen että sinä olet se, se oikea!


Silmät nauraa, kuoppaan lankean,

hymyilet pois, sanasi niin ihanat!

Kuin sade raikas, mi’ sielun puhdistaa

Saat sen aikaan, hyvästi ankeuttajat!


C-osa:

Elo entinen, sinä mylläät sen, näyttäen

ei tie itseään säälien, mihinkään vie, takaat sen


(sillä olet)

Sinä eikä kukaan muu!!

Sydämeni sanoo niin

Sinä eikä kukaan muu!

Vihdoinkin kohdattiin

Sinut minä haluan, eikä kukaan muu

voi paikkaasi täyttää

Vain Sinä!!

eikä kukaan muu!


Sus'041022


Säkeet on numeroitu, Ch tarkoittaa chorus=koorus eli kertosäe, ja C-osa sitä että sointukierto on erilainen kuin säkeissä tai kertosäkeessä.(säe voi olla silloin a-osa, kertsi b-osa ja c-osa siis erillinen lisäys, juu sii?) Yleensä se nostattaa odotuksia kertosäkeen suhteen. Tässä tapauksessa kertsi on stadionrockia, eli yksi ison tunteen sisäänsä omaava asia, tässä tapauksessa rakkaus, ja se että on nimenomaan löytänyt "sen" elämän rakkauden josta kirjoissa ja, heh, lauluissa lauletaan ja kerrotaan ;D


olen siis osa unelmatehdasta jonka maailmaan nuoriso lankeaa kunnes tajuaa että todellisuus on rankkaa, ankeaa. Lienen kuitenkin tunnustuksellinen eskapisti joten siihen piikkiin ;D!!


Biisin sanoituksen perusta on siis aika lailla valmis, tarvitaan vielä toinen säkeistö, eli 8 riviä, loput on toistoa. Pitää alkaa myös miettiä säveltä, tarttua kitaraan ja alkaa etsiä sointuja, sitä fiilistä mikä sanoissa on. Jos sattuu osumaan oikeaan, on käsissä hitti, pieni tai iso. Jos taas käy niin kuin 94% biiseistä, tätä ei muista kukaan viiden vuoden päästä, paitsi se tyyppi jonka elämän tämä pelasti kun luki tekstiä juuri ennen aikomaansa itsaria (ei ihan tuollaista ole tullut mutta eräs nainen alkoi itkemään keikoilla yhden biisin aikana, ekalla kertaa se hämmensi ja kysyin miksi?... , mutta ne olivatkin iloisia kyyneleitä;)

Alun perin postaus on tehty lokakuussa, piti julkaista mutta unohtui, löysin juuri kun selasin. Kertosäkeen tavattiin vaihtui kohdattiin sanaan, vielä en ole sen enempää viilannut.


Tästä tulee mollikaihoisella mausteella jolloteltu stadionrock-rakkauslaulu. Tai reggaetango. Tai valssia doom metal -soundeilla. Täytyy tehdä päätöksiä, valintoja, kauheasti valintoja... .


Tuli tuosta doom metallista mieleen: 
Doom Unit - Killing Time


Näin näitä biisejä tehdään, tämä on yksi tapa, itselle nykyään ominainen. Aiemmin kirjoitin vähän eri tavalla, odotin inspiraatiota vaan vanhemmiten tekee mieli kirjoittaa enemmän kuin tulee inspistä, niin on täytynyt opetella "herättämään" se inspis, eli psyykata itsensä kevyeen työ"flow"tilaan.


Hmm, kertsin vihdoinkin tavattiin tulee vaihtumaan, tylsä rivi, laiska olin ;D (kats.ylempää;) Niin, siis vaikka sen valmiiksi ilmoitankin, se ei tarkoita etteikö se tulisi muuttumaan. Tosinn tekstien suhteen harvoin muutan mitään, olen psyykannut itseeni ohjelman että tulee valmista tavaraa, eli en niin sanotusti "printtaa" tavaraa mielestä ennen kuin sen on "jauhanut" valmiiksi. Ne vähäiset muutokset johtuu biisin sanoissa yleensä rytmiikasta, on liian vähän tavuja tai liikaa, suhteessa rytmiin, esim. 4/4-tahtiin pitää olla tietty määrä tavuja, ja tiettyä määrää enempää ei mahdu. Väkisellä voi tietty survoa hassuttelun merkeissä, kurisiteettina,  kuten esim. Peitsamon Kauppaopiston naiset -biisissä; - Rivit tuli täyteen mutta riimit ei, melkein loppuu happi Peitsamolla kun laulaa ;D


Biisi alkaa kolmannen säkeistön alusta, esitys on SuomiLove -ohjelmasta.


Toivoen etten pilaa mahiksia menee uusiksi, siinä on liian vähän tavuja eli mahikset muuttuu mahdollisuuksiani, joten uudelleen kirjoitettavaa riittää. Pääasia kuitenkin tässä vaiheessa on, että se runko biisistä on valmiina, ja visio siitä millaiseksi teksti päätyy, ja vähän hajua siitä mitä tyyliä aion käyttää.. . 

Jihuu! Rockenrollkin on siis lopulta rankkaa.. , ja tylsää työtä. Mutta sen soittaminen, ja esiintyminen, on parempaa kuin  hyvä nainti, elikkäs ihan sviidun hauskaa touhua!!!! ;DD


Seuraavassa postauksessa  (jos ja kun)kirjoitan säveltämisestä, palataan astialle, oi rakkaat lukijat!!




Sus'

Ei kommentteja: