30 heinäkuuta 2022

Saturday Classics 300722

 Elvis asui Graceland -nimisellä tilalla, Memphisissä, Tennesseen osavaltiossa, U. of A:ssa. Simon on se jätkä kun Garfiel--Garfunkelin kansssa duoili kuus-kööt -luvun lopussa, tahkoten akustisia hittejä kuin liukuhihnalta. Etunimensä on Paul ja biisi Graceland löytyy samannimiseltä,  grammy-palkitulta levyltä v. 1987. Levyä tehtiin, äänitettiin ja miksattiin, huolella, kuin Iisakin kirkkoa, vuoden 1985 lokakuusta aina seuraavan vuoden kesäkuuhun. Aika on suhteellista. 

Toisaalta kun Queen äänitti jotain kasarilevyä Kööpenhaminassa, käytössä oli 320-raitainen studio ja Freddie saattoi äänittää pelkkiä lauluraitoja 80-100 (en muista lehtijuttua tarkasti, saattaa olla suurempi määrä), miettikää miten tolkuton työ, ihan jo aikaa menee viikkoja. On täytynyt äänen olla täydellisen lujassa kunnossa, huh. Toisaalta jälki kuulostaaki sitten he-le-ve-tin hienolta!!


 Kuten siis tämäkin:





Albumiraita.


Sama livenä Lontoon Hyde Parkista

Vallan loistava albumi, suosittelen.


Justin Townes Earle lienee kanssani samoilla linkoilla sillä hän on versioinut, mielestäni hienosti, biisin. Akustinen sovitus tuo biisiin jotain uutta, kunnioittaen alkuperäistä. Kerrassaan hyvä versio tästä jo  muutenkin erinomaisesti sovitetusta ja tuotetusta biisistä. tyksin!! 

Suosittelen JT Earlea muutoinkin, hyviä biisejä löytyy, äänensä ja groovensa putoaa Sujellen.



Maukas, ylen juurekas ja ilmava tulkinta.


Lisää klassikoita.

Armollista lauantaita koko maahan,



Sus'



P.s. Parit kuvat paikan päältä, ihan oon ite ottanut.. miten nii en o? Salee oon... 

- Älä Jänkää, minulla on pistooli!!

(;DD)

Komea pytinki, hienompi auto, tolkuttoman karismaattinen mies!



Tyylikkyydestä en sano mitään mutta onpahan upean oloiset sohvat, noin niin ku 
burgeria mussuttaa ja katsoa amerikkalaista, häiriintynyttä versiota jalkapallosta.





5 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Kuulun varmaan vähemmistöön, mutta en ole koskaan tykännyt Simon & Garfunkelista, enkä etenkään Simonin äänestä, ihan liian pehmeä makuuni!
Anteeksi!

Tuo Justin Townes Earlin tulkinta sen sijaan miellytti korvia!

Sus' kirjoitti...

Ei tarvitse anteeksi pyydellä, makuasioita sanoi jo se koira kun koiranmakkarasta kieltäytyi ja vaati sisäfilettä ;DD

Jael kirjoitti...

Laitoin kommentin mutta se katosi jonnekin. Jotenkuten kännyllä vähän vaikeaa k8mmentoida tänne. Anyway, minä pidäm Simonin äänestä jamyös Simon&Garfunkelin tuotannosta muutana laulu niin kaunis, ja heidän äänensä sointuivat yhdessä tosi kayniisti. Minustakin tuo JT Earlen Graceland upea tulkinta. Elviksestä sen sijaan en koskaan tykännyt

Sus' kirjoitti...

Et tykkää Mylviksestä? No jo on maailmankirjat sekaisin... ei vaan, kuten sanottu, makuasioita. Itselle Elvis oli se ensimmäinen ns. idoli, kilahdin ääneen ja tyyliin ihan kympillä.-68 comeback special on silkkaa dynamiittia, yksi parhaista keikoista ikinä!

lepis kirjoitti...

Joo, tykkäsin tuosta coverista enemmän kuin alkuperäisestä. Countryversio toimii! Minä taidan tykätä Carfunkkelista enemmän kuin Simonista.

Abort! ABORT! Attension citizen do not panic but listen...

 Olin Naamakirjassa, noin reaktioajalla siis eliabout 330 millisekkaa, sharp!,..ish.. , siitä tunteesta että: - ..  olen taas tässä, istun, ...