07 elokuuta 2022

Sarjakuvia! Lisää!! Vielä enemmän!!!

 Nopeasti arvioituna on kertynyt kuutisen sataa sarjakuva-albumia. Jos en olisi yhtään joutunut myymään, tai vaihtanut, niin niitä olisi kahdeksan sadan paikkeilla. Näillä pärjäisi jo, silti lisää pitää saada!! ;) Tarkoitan pärjäämisellä sitä, että sitten kun koen niitä olevan riittävästi, alan alusta ja luen kaikki, sitten taas alusta. Joten niitä pitää olla että kierto on riittävän pitkä.



Vasemmalla hyllyssä pelkästään Korkeajännitys -pokkareita, noin sata, eli kun jokaisessa on
neljä tarinaa niin onhan niitä, sotajuttuja... . Lisäksi sotaan liittyviä löytyy kymmenisen muuta, erikoisjulkaisuja ja Suomen sotien erikoispainoksia. Oikealta puolen löytyy kahdesta hyllystä noin 450 erilaista albumia: Ankkaa, Lucky Lukea, Asterixeja, Ahmed Ahnetta, Viivi&Wagner (tämä viimeisin hurahdus joka on tuottanut hyllyyn kymmenisen albumia).. .

Oikealla uusin hankinta, vasemmalla mainittuja sota-aiheisia sarjiksia. 
Näillä saisi varmaan yläasteen oppilaille ujutettua historian tapahtumia.

Milo Manaran Kultainen Aasi on yksi hienoimmista mitä löytyy, myös mint 4.5 kunnossa (max5). Outouksia on tullut vastaan, mm. Morgan Kanesta tehty sarjis, olin onnesta lääpälläni kun sen löysin, en ollut sellaisesta kuullutkaan. Kane on ehdoton lännen sankari, Tex Willerin ohella. Näen aina Clint Eastwoodin kuvajaisen mielessä kun luen Morgan Kaneja ;) eli markan koneita ;D


Tämä on erikoinen! Kovakantinen ja A4-koossa, ikinä edes nähnyt aiemmin. 
Pakkohankinta tällaiselle keräilijän alulle ;) 
Battle -lehti on siis Englannin Korkkari ;P




Kamala Luonto -koukku on helpottanut, ei ole tarvinnut ostaa enää uusia, ja itseasiassa, on tullut niitä lahjoitettua vähän sinne sun tänne. Silti pitäisi yksi saada, se Ketun Oma Kirja, tahtootahtootahtoo!! AD/HD Ji-huu!! -kettu on sankarini!! Ahmed Ahneita puuttuu neljä kappaletta, ne täytyy hankkia! Ihanan reikäpäistä huumoria a la Coscinny ( Asterix, Lucky Luke) ja Tabaryn vauhdikasta piirrosjälkeä olen aina ihaillut, kerrassaan loistava yhdistelmä. Nemit tuli hankittua kahteen kertaan, olin jossain välissä rahaa vailla, ja myin ne pois, ostaakseni ne uudestaan kun kaipasin sarkastista otettaan. Tex Willereiden maxi-pokkareita jouduin myymään tuossa keväällä pari kymmentä, kyllä ketutti ja huolella, tappiota tuli satanen. Vaan minkäs teet kun rahaa tarvii ja muuta omaisuutta ei ole. Eikä siinä tilanteessa voinut lainatakaan, harmittaa vieläkin. Mut vaan vähän, en yleensäkään jaksa surra ja murehtia maahan kaatuneita, mitäs niistä, eteenpäin kun tuntuu kerran sydän lyövän, olen siis elossa!! Ji-huu!!


Myös nämä tuoreita hankintoja. Olen kuulunut Mustanaamio-kehoon, eli 
niitä on tullut luettua jo ihan pentuiästä asti. V&W:tä yksi lisää, nyt 16.
Corto Maltesea piti hankkia yksi, kuriositeettina, myös Teräsmies-albumi löytyy,
ja muutaman muun sarjan yksittäiskappale, että on kokoelmassa syvyyttä.



Olen mietiskellyt että jätän sarjakuva-kokoelmani perinnöksi  vaikka keskussairaalan, tai jonkun vankilan kirjasto-osastolle, onpahan ihmisillä hetken eskapismia, sarjiksen verran taukoa todellisuudesta.

Lukeminen tekee hyvää, onneksi sarjiksia ei voi tehdä äänikirjoiksi ;DD



Sujuvaa sunnuntaita,




Sus'


Let the Rain Come Down
Tämä Steel Woods poreilee pinnan alla, en osaa päättä onko hyvä vai ei,
 on mulla ongelmat ;D Aika jykevä ääni laulajalla ja biisit karkaa helposti eeppisiin mittoihin. Jännää musaa, Straw in the Wind on loistava hitti!!



6 kommenttia:

Timo Kyttä kirjoitti...

Komee kokoelma! Mullakin on sarjiksia aika paljon, mutta ovat olleet jo 30+ vuotta varastoituna muovipusseihin ja nyt olkkaris eniten tilaa vie noi 1100+ leffaa ja 100+ lautapeliä. Keräilijäihmisiä vähä ollaan. 😊

Sus' kirjoitti...

Mun kokoelma on käyttökokoelma eli en välitä kunnosta muutoin kunhan on vain kaikki sivut. sisältö ratkaisee. sitä paitsi jos on arvokkaita sarjiksia niin ne tulee tarpeessa muutettua rahaksi, huonoon hintaan yleensä.
Pistä myytiin jos et niitä lue... menee toisiin kokoelmiin mutta osa jengsitä kyllä lukeekin ;D

Timo Kyttä kirjoitti...

Mulla on yleensä kaikissa kerätyissä jutuissa, etten halua luopua niistä. Oon ne aikoinaan lukenut ja sitten taas joskus kun sattuu kohdalleen, niin taas uusiksi. Ja penskat on niitä kans lukeneet aikoinaan ja ovat aina silloin tällöin palanneet kattomaan.

Sus' kirjoitti...

Mnjaa, mulla taas jos joku tavara on yli vuoden etten käytä niin se lähtee kiertoon. Lukuun ottamatta nuo sarjikset mut nekin on lukukierrossa, liene kaikki o kahteen kertaan väh. lukenut. Onhan nuo kyllä hyvä perintö, tuskin muuta jääkään ;D

sami niilola kirjoitti...

Meillä on aikamoinen taitaa olla kaikki akun taskarit ja lucky luket.

Sus' kirjoitti...

Lucky Lukeista on tullut uusia albumeita, ne on jopa numeroitu silleen että alkaa alusta. Luettavia mutta ei yllä originaalien tasolle, Coscinny oli vaan niin hiton hyvä käsikirjoittaja.

Abort! ABORT! Attension citizen do not panic but listen...

 Olin Naamakirjassa, noin reaktioajalla siis eliabout 330 millisekkaa, sharp!,..ish.. , siitä tunteesta että: - ..  olen taas tässä, istun, ...