30 elokuuta 2022

Sotahistoria toistaa itseään - Suomen talvisota, Oulun sotilasparaatimarssi -----> Ukraina, venäläisten samat aikomukset Kiovassa

 

Slava Ukraini!!!



Ilta-Sanomien jutussa Ukrainan itsenäisyyspäivästä kerrotaan ukrainalaisten kokoamasta näyttelystä Kiovan keskustaan, jossa on esillä tuhottua sotilaskalustoa. Joukossa on mm. venäläisiltä sotilailta löydettyjä paraatipukuja, sillä:



Venäjän ja Vladimir Putinin suunnitelmissa oli sodan aloitettuaan vallata nopeasti alueita Ukrainasta, miehittää pääkaupunki Kiova ja perustaa sinne Kremliä tukeva nukkehallitus.

Maa oli suunnitellut järjestävänsä valtauksensa jälkeen Kiovassa näyttävän sotilasparaatin. Venäläisten sotilaiden hallusta löytyi jopa paraatipukuja, joilla tapahtumaan oltiin valmistauduttu.


Neuvostoliittolaisilla oli samanlainen suunnitelma Suomen Talvisodassa, vuonna 1940, kun sen 44.divisioona hyökkäsi Suomussalmen korkeudella (Neuvostoliiton 163.div oli vallannut Suomussalmen, ja Siilasvuon 9. otti sen takaisin, joten  44. oli tulossa apuun), tarkoituksena katkaista Suomi kahtia, ja  vallata Oulu. Siellä oli tarkoitus järjestää sotilasparaati voiton kunniaksi. Divisioonalla oli mukana jopa sirkuskarhuja!, sekä muuta rekvisiittaa "näyttävään" = ummehtuneeseen  neuvostotyyliin, esiteltäväksi paraatissa. 


"Sota on siistii, sodalla kulkee.."


Vituiksi meni, suomalaiset käyttivät myöhemmin kuuluisaksi sotilastaktiikaksi noussutta mottitekniikkaa. Eversti Siilasvuon 9,divisioona hoiti homman  seitsemässä päivässä!!


Suomalaisten kyky liikkua tiettömässä maastossa, paksussa lumessa, yöllä ja päivällä ja tarvittaessa vuorokausikaupalla sekä kokemus pakkasesta olivat ratkaisevat syyt siihen, että miesluvultaan ja erityisesti raskaalta aseistukseltaan täysin ylivoimainen vihollinen hävisi. Puna-armeijan Raatteeseen tuomat kevyehköt T-26-panssarivaunut pystyivät hyvin heikosti tunkeutumaan järeäpuustoiseen lumiseen metsään. Ne olivat sidottuja tiehen ja jalkaväen kaatuessa ympäriltä lopulta avuttomina tien kalustoruuhkassa. Sekin selittää osaltaan suomalaisten silmiinpistävän pienet miestappiot (noin 500 kaatunutta) verrattuna 44. divisioonan kahden rykmentin miehistön melkein täydelliseen tuhoon.


Rykmentin koko on noin 2 000 - 2 500 sotilasta. Pensasneuvostoliittolaiset marssi tietä pitkin, jonossa kuin muurahaiset, molemmin puolin lumista metsää. Pakkanen paukkui ja suomalaiset ampuivat eteen ja taakse, tekivät paljon romua jolloin tie tukkeutui, ja 44. divisioona jäi tiellä pysähdyksiin kuin istuvat ankat. Seuraavaksi suomalaiset alkoivat pilkkoa viholliset pienempiin osiin ja osa kerrallaan tuhosivat vihollisen. sotasalista tuli järjetön kasa, kaiken maailman käsiaseita, tykkejä, panssarivaunuja jne. jotka SA-INT korjasi ja otti käyttöön. 

Lisää taistelusta wikipedian linkin takaa.





Eivät opi historiastaan. tai eivät voikaan, siis venäläiset, sillä eihän kukaan tiedä siellä totuutta noista tapahtumista. Historiansa on viimeisen sadan vuoden ajalta väärennetty, hyvin harvat ihmiset siellä tietävät totuuden, tai edes osan siitä. Siellä edelleen osissa oppikirjoissa ja opetuksessa yleensä, yliopistotasoa myöten, Suomi hyökkäsi Neuvostoliiton kimppuun 1939 syksyllä. 4 miljoonainen, vaikkakin pystyvä ;D mutta tuo on vähän liikaa, olisi näin menetellyt 190 miljoonaisen sosialististen neuvostotasavaltojen kanssa??? Kun ei ole mitään suhteellisuudentajua, kokonaiskuvaa mistään, pelkkää valheita ja propagandapaskaa niin tuollaisetkin päättömyydet menevät läpi.

Venäjän kansan suurin synti on aina ollut uskoa johtajiaan, uskoa siihen kollektiiviseen valheeseen jonka johto luo, ja josta se lopulta pesee kätensä. Tänä päivänä, tässä sodassa, ei sillä ole väliä mitä länsimaalaiset ajattelevat Venäjän johdon valheista, ne kaikki on suunnattu sisäpolitiikkaan, Venäjän  kansalaisten kollektiiviseksi valheeksi, josta lopulta tulee niin iso, ettei sitä enää käy kieltäminen. Ei edes myöhemmin, vaikka kuinka todisteltaisiin. Heillä ei ole enää myöhemmin varaa myöntää että niin moni uskoi niin paskoihin totuuksiin, sen myöntäminen romahduttaisi koko kansan moraalin, mielen , sielu halvaantuisi moisen valheen uskomisen myöntämisestä. 

Siksipä helvetin moni halajaa Stalinin aikoja takaisin, eivät he vieläkään usko, tai edes tiedä sitä, että Stalin oli julma, vainoharhainen, sairauden psykoosiin riivaama paholainen joka sai tapatettua viidesosan kansastaan. Siis noin 40 miljoonaa. Puolet niistä ihan  itsekseen, omin keinoin, vankileirien saaristoon hukattuina, niskalaukauksin varusteltuja ruumiita löytää venäjän maaperästä tietyistä paikoista, kun vain lapiolla ruopaisee päällyskerroksen pois.. Natsitkaan saaneet tapettua niin paljon jengiä, tosin Stalinilla oli pidempi aikajänne. Esim. Katynin metsästä löytyi 20 000 puolalaista upseeria, joiden tappamisesta ensin epäiltiin natseja mutta joka oli Stalinin kättenjälkiä.

Toinen puolikas kului natseja vastaan tapellessa. Joskin esimerkiksi se että antautuminen on maanpetos josta seuraa kuolema -käskyn antaminen sodan aikana tapatti monia syyttömiä, vangittuja venäläisiä jotka nyt vain sattuivat jäämään sodassa vangiksi, Niin tapahtuu, haloo!! Jos verrata pitää niin minun listalla Stalin on suoraan saatanasta, Aatu harras uskovainen ja palvelija. Aatun pakkomielle oli juutalaiset, Stalinin vainoharha käsitti kaikki ihmiset. Ihan kaikki. Ei ole kansanryhmää, kasnallisuutta, joka ei olisi kärsinyt osaansa Stalinin vainoissa, venäläisiä tapettiin siinä missä muitakin, tosin muita paljon herkemmin.


Tästä I-S:n jutusta taustaa Putinin jääräpäisyydelle saada Ukraina hallintaansa hinnalla millä hyvänsä.


Siinäpä teille pala sotahistoriaa, okaat hyvät,




Sus'



Hector - Sota on kaunis

"Sota ei hylkää, syliinsä sulkee"


3 kommenttia:

Timo Kyttä kirjoitti...

Vaikea tosiaan kuvitella, että kovin paljon huonommaksi vois ainakaan naapureiden kannalta enää mennä tilanne jos ne sais ton Putlerin nirrin poikki. Tuo sirkuskarhu on vähä vastaava kun mun paappa oli sodasta tuonut jonkin talon vintiltä löytämänsä suomenkielisen aapisen, joka oli painettu Venäjällä valmiiksi Suomen lapsien lukemaan opettamiseen sitten nopean valtauksen jälkeen. Siinä oli kaikkea kolhoosin terhakoita lapsia ja 'jännä' tarina kun joku pikkupoika kuuli mettäs valtion vihollisten / vakoojien ääntä ja kertoi miliisille, jotka sai ne nopeasti kiinni. Stalin ja kumppanit oli aapises ylistävästi kaikkien lapsien ystäviä ja suuria miehiä... Kirja on nyt sedällä talles, itte otin kuvat kirjan sivuista.

Sus' kirjoitti...

Laitas s-postiin siitä aapisesta kuvia, tai miksipä et tekisi postausta? Hieno aihe.. .

Timo Kyttä kirjoitti...

Muistelin, että olisin jonkin kuvan heittänyt instaan, muttei ainakaan siä näkynyt. Pitääpä tsekata jossain välis.

Abort! ABORT! Attension citizen do not panic but listen...

 Olin Naamakirjassa, noin reaktioajalla siis eliabout 330 millisekkaa, sharp!,..ish.. , siitä tunteesta että: - ..  olen taas tässä, istun, ...